Toivosta epäröintiin – mitä avoimelle strategialle kuuluu vuonna 2025?
Strategian avoimempi tulevaisuus näytti väistämättömältä. Nyt sitä haastetaan entistä enemmän.
Viime vuosiin asti liike kohti avoimempaa ja osallistavampaa strategiaa näytti vääjäämättömältä. Laajat yhteiskunnalliset kehityskaaret tuntuivat strategiatyössä kun läpinäkyvyyden, inklusiivisuuden ja luottamuksen vaatimukset olivat kaiken aikaa voimakkaampia. Avoimuus oli osa länsimaisten demokratioiden peruspilareita, ja etuliitteenä se pomppi esille ympäri yhteiskuntaa: avoin lähdekoodi, avoin hallinto, avoin data, avoin innovaatio, ja niin edelleen. Viimeaikaisten, hyvinkin globaalien kehityskulkujen myötä olen kuitenkin alkanut epäröidä. Se, mitä kirjoitimme Avoin Strategia / Suljettu strategia -kirjamme loppusanoihin, on alkanut ikävästi tuntua turhan tarkalta profetialta.
Kun avoimuus oli nousussa
Vielä alkuvuoteen 2025 asti kuvailin avointa strategiaa johtajille länsimaisena trendinä – ja he olivat samaa mieltä. Organisaatiot ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa avasivat strategiaprosessejaan, kutsuivat työntekijöitä mukaan, ja kokeilivat läpinäkyvyyttä. Johtajat tviittasivat, bloggasivat, keskustelivat. Avoimuus tuntui edistyksellistä ja nykyaikaiselta.
Kirjamme loppusanoissa, jotka kirjoitettiin jo loppuvuodesta 2022, varoitimme kuitenkin, että avoimuuden trendi oli hauras, ja että avoimuus on ennen kaikkea arvovalinta. Että strategian historia on myös vallan historiaa – ja valta harvoin luopuu itsestään ilman vastarintaa. Että avoimuus vaatii työtä, selkeitä valintoja, ja kulttuurista muutosta. Ja että on myös monia voimia vetämässä organisaatioita takaisin salailuun ja (pois)sulkemiseen.
Maailma, joka sulkeutuu
Nyt, kesällä 2025, nuo vastavoimat tuntuvat niin paljon vahvemmilta. Presidentti Trump, v2.0, ei ole vain saanut koko maailmaa sekaisin, vaan on myös iskenyt syvälle länsimaita yhdistäneisiin arvoihin, ja muuttanut kieltä, ideaaleja ja käytäntöjä. Yhdysvalloissa poliittinen tuuli puhaltaa nyt arvaamattomiin suuntiin eikä kaikkien mukana pitäminen ole arvostettua.
Kun nykyään puhun avoimuudesta yritysjohtajien kanssa, on välttämättä todettava, että avoimuus on ennen kaikkea eurooppalainen arvo, ja meilläkin populismi, helpot vastaukset ja autoritaaristen johtajien kaipuu ovat nousussa. Luottamus, keskustelu, ja läpinäkyvyys eivät enää ole jaettuja oletuksia.
Poliittinen polarisaatio, sodat, kyberuhat ja ilmasto- ja luontoahdistus ovat tehneet organisaatioista varovaisempia, puolustavampia ja sulkeutuneempia. Tässä kontekstissa avoimuus voi tuntua riskialttiilta, jopa naiivilta. Ajatus, että strategiaa voidaan tai pitäisi jakaa laajasti, ei ole enää itsestäänselvyys.
Strategia on aina ollut vallankäytön väline
Kirjamme loppusanat korostavat strategiaa vallan välineenä. Strategia ei koskaan ollutkaan neutraalia; se on aina ollut työkalu johtaa. Strategiatyön historioitsijat ovat osoittaneet miten strategia tuli tarpeelliseksi, kun amerikkalaiset suuryritykset siirtyivät ammattijohtajien haltuun. He eivät enää omistaneet johtamiaan yrityksiä ja tarvitsivat tavan oikeuttaa valintansa niin omistajille kuin henkilöstöllekin.
Eikä tämä fakta ole hävinnyt mihinkään. Strategia on yhä diskurssi, joka nostaa joitakin ääniä esiin ja vaientaa toisia. Sitä käytetään edelleen päätösten oikeuttamiseen, osallistujien rajaamiseen, ja oman vaikutusvallan suojaamiseen. Tässä valossa avoin strategia ei ole vain työkalu – se on kannanotto siihen, mitä arvostamme johtajina ja organisaatioina.
Mitä nyt?
Emme voi olettaa, että avoimuuden trendi jatkuu ilman tukea. Nykyisessä maailmassa avoin strategia edellyttää tietoisia, arvoihin nojaavia valintoja. Valintoja, joiden takana johto haluaa seistä.
Johtajina ja strategia-ammattilaisina meidän tulisi kysyä itseltämme: suljemmeko prosessejamme, välillä tahattomastikin? Miten paljon käymämme strategiset keskustelut riippuvat luottamuksesta? Mitä merkitsisi pysyä avoimena juuri silloin, kun se ei olekaan helppoa?
Strategiassa ei ole koskaan ollut kyse vain menetelmistä. Kyse on periaatteista, joita valintamme ohjaavat. Niinpä kysymys ei voi enää olla “kuinka avoimia voimme olla?”, vaan pikemminkin “mitä strategian tekemisen tapamme kertoo siitä, mihin uskomme?”
HERÄSIKÖ AJATUKSIA? OTA YHTEYTTÄ