Gen Z uudelleenmäärittelee resilienssin, ja meillä on siitä paljon opittavaa
Amos Rexin ja Norenin tutkimus 16–18-vuotiaiden arjesta osoittaa, että nuoret pyrkivät tietoisesti vahvistamaan omia voimavarojaan maailmassa, joka tuntuu yhä arvaamattomammalta.
Etnografiseen tutkimukseen osallistui viisi erilaista ystäväporukkaa pääkaupunkiseudulta, ja tutkimus sisälsi haastatteluja, museo- ja galleriavierailuja sekä osallistumista löydösten analysoimiseen.
Sen sijaan, että nuoret panostaisivat yhteen tulevaisuuden suunnitelmaan, he varautuvat epävarmuuteen ja panostavat kasvattamaan yleistä resilienssiään. He kartuttavat hyödyllisiä ja voimaannuttavia ajattelutapoja, taitoja ja ihmissuhteita. Samalla he suojelevat itseään siltä, mikä kuluttaa voimavaroja ja syö itseluottamusta. Riippumatta nuorten erilaisista taustoista ja resursseista, he hyödynsivät neljää samankaltaista strategiaa resilienssinsä lisäämiseksi.
1. Voimavarojen aktiivinen kasvattaminen
“Me oltiin opiskeltu sitä koulussa, joten mulla oli jonkinverran taustatietoa, minkä takia mä pystyin olemaan locked in [2 tunnin konsertin ajan Musiikkitalossa] vaikka tavallisesti mä en pystyis.”
– Mikko, 17
2. Kuluttavilta asioilta suojautuminen
"Me ei puhuta politiikasta, ainakaan isossa porukassa, koska me ei haluta disturb the peace. Me pysytään pinnallisella tasolla. Lähimpien kavereiden kanssa voi puhua syvemmistä jutuista.”
– Sean, 18
3. Palautuminen ja elpymisen mahdollistaminen
"Amos Rexin jossain aiemmassa näyttelyssä tykkäsin et sai maata vatsallaan ja oli tunnelmavalo... Ei tarvinnu tehä mitään."
– Iisa, 16
4. Luovuuden kautta itsensä toteuttaminen
"Minecraftkin voi olla taidetta, siinä voi rakentaa tyhjästä mitä vaan (...) Kerran löydettiin viikkoja myöhemmin salainen bunkkeri minkä frendi oli rakentanut eikä kukaan tienny siitä."
– Mikko, 17
Kuulumisen tunne kulttuuripalveluissa ei ole itsestäänselvyys
Positiiviset museokokemukset liitetään usein hauskuuteen ja käytännönläheiseen oppimiseen interaktiivisissa museoissa, jotka nuoret kokevat saavutettavammiksi. Perinteisemmissä taideinstituutioissa nuoret taas kertovat usein olevansa epävarmoja käyttäytymissäännöistä sekä siitä, miten sisältöjä tulisi tulkita ja ymmärtää. Sen sijaan että nuoret ammentaisivat uusia ajatuksia ja inspiraatiota, heille jää tunne ulkopuolisuudesta ja valvonnan kohteena olemisesta.
Nuoret etsivät aktiivisesti haasteita, voimaantumisen tunnetta ja pyrkivät vastustamaan “aivoja mädättävää” scrollausta. Jotta museot voisivat tarjota nuorille inspiraatiota ja onnistumisen kokemuksia, niiden tulee tarjota osaksi pääsemisen tunnetta kaikille – ei vain niille, joille kulttuuripalvelut tuntuvat jo helposti lähestyttäviltä.
